Kansainvälistä kauppaa ja Kasvun rajoja koskeva tilaisuus pidettiin ympäristöministeriössä 30.9.2015. Tilaisuuden päähuomion vei odotetusti TTIP-sopimus, josta Yhdysvallat ja Eurooppa käyvät parhaillaan neuvotteluja.
Tilaisuuden avauspuheenvuorossaan ROKSYn puheenjohtaja Tapio Ojanen kertoi Rooman Klubin ja Kasvun Rajojen historiasta. Tilaisuuden tarkoituksesta Ojanen mainitsi, että parhaillaan on meneillä merkittäviä kansainväliseen kauppaan liittyviä asioita, joita on syytä tarkastella kasvun rajojen näkökulmasta.
Ulkoministeriön osastopäällikkö Markku Keinänen kertoi Yhdysvaltojen ja Euroopan välisestä kauppa- ja investointikumppanuudesta TTIP:stä. Keinänen taustoitti TTIP-neuvottelujen syitä, kulkua ja tavoitteita sekä sisältöä. Keinäsen esityskalvot löytyvät täältä: TTIP esittely.
Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki suhtautui TTIP-sopimukseen kriittisesti. Hänen mukaansa sopimuksen oletetut hyödyt perustuvat virheellisiin teorioihin. Myös sopimuksen valmisteluprosessi on kyseenalainen. Patomäen esityskalvot löytyvät täältä: Vapaakaupan logiikka ja TTIP.
Ville-Veikko Hirvelä Siemenpuu-säätiöstä arvioi TTIP-sopimuksen vaikutuksia kehitysmaiden näkökulmasta. Hän piti kehitysmaavaikutusten arvioinnin puuttumista vakavana puutteena TTIP-neuvotteluissa. Vaikka sopimus koskee Yhdysvaltoja ja Eurooppaa, sen vaikutukset ovat globaalit.
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Leo Stranius arvioi TTIP-sopimuksen vaikutuksia ympäristön näkökulmasta. Hän piti isona riskinä sitä, ettei kunnianhimoista energia- ja ympäristöpolitiikkaa uskalleta kansallisvaltioissa enää tehdä. Valtioiden pelkona voi olla, että yritykset haastavat ne välimiestuomioistuimeen.
Valmisteltujen puheenvuorojen jälkeen professori Jussi Pakkasvirran johdolla käytiin puhujien kesken paneelikeskustelu. Ulkoministeriön Markku Keinäsen mukaan osa TTIP:n kritiikistä perustuu väärinkäsityksille. Esimerkiksi maatalous ei ole ollenkaan TTIP-neuvotteluissa mukana. Heikki Patomäki totesi, että TTIP-sopimus on parhaimmillaankin vain irrelevantti.
Yleinen huolenaihe oli TTIP-neuvottelujen läpinäkymättömyys. Keinäsen mukaan avoimuuden puute johtuu Yhdysvaltojen vaatimuksista. Euroopan neuvottelupositiot ovat julkisia. Myös yleisöstä esitettiin kriittisiä puheenvuoroja sopimusneuvotteluja kohtaan. Paikalla oli noin neljäkymmentä ihmistä. Keskustelu oli vilkasta ja keskusteltavaa olisi riittänyt pidempäänkin.