Tule mukaan kuulemaan Tapio Katkon alustus ja keskustelemaan aiheesta. Voit osallistua tilaisuuteen etänä Zoomin välityksellä. Ilmoittautudu tämän linkin kautta .
”Tämä hanke syntyi alhaalta ylöspäin. Havaitsin jo vuosia sitten, että suuri yleisö tuntee varsin huonosti vesihuoltoa. Olen jo pitkään argumentoinut alan toimijoille, että heidän tulee panostaa enemmän näkyvyyteen ja lisätä tietoisuutta. Vuoden 2010 tienoilla havaitsin, että yleisön esittämät kysymykset alkoivat toistua.
Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tunnistimme Suomen oloista 24 yleistä vesihuoltoon liittyvää uskomusta. Näistä syntyi tietokirja ”Vesihuollon myytit” 2022. Toisessa vaiheessa pohdimme myyttejä globaalisti. Kutsuimme tutkijaryhmään kaksi uutta jäsentä kolmen aiemman lisäksi. Aiemmista myyteistä 20 soveltui kansainväliseen tarkasteluun, johon lisäsimme yhden. Hyödynsimme myös kirjoittajien kansainvälisiä kokemuksia.
Esitelmässä avaan teosten syntyä ja paljastan joitakin roomanklubilaiseen ajatteluun liittyviä myyttejä koskien pitkää aikaväliä, ympäristöongelmia ja veden riittävyyttä.”
– Tapio Katko Dosentti, Tampereen yliopisto





